Nykyiset standarditutkimukset eivät aina anna riittävän tarkkaa kuvaa järven elohopeatilanteesta. Riskikohteiden selvittäminen on tärkeää; lisäksi tarvittaisiin tietoa myös järvistä, joissa kalansyöntiä ei tarvitse turhaan vältellä.
Kalojen sisältämä elohopea on merkittävä ongelma monissa Suomen järvissä. Elohopean haitalliset vaikutukset ovat kiistattomat ja raja-arvot ylittyvät yleisesti.
Suomen järvien elohopeaongelma on suurelta osin peräisin maamme rajojen ulkopuolelta. Järviemme valuma-alueita ovat kuormittaneet elohopealla jo vuosikymmenien ajan kaukokulkeumat, joita on aiheuttanut fossiilisten polttoaineiden käyttö; fossiilisissa polttoaineissa on epäpuhtautena elohopeaa. Myös paikallisen, ilmaperäisen kuormituksen merkitys voi olla suuri esimerkiksi kaupunkien läheisyydessä. Maaperästä elohopea vapautuu hiljalleen vesistöihin. Monet valuma-alueella tehtävät toimenpiteet, kuten ojitukset ja maanmuokkaus, voivat suurentaa järvien elohopeakuormaa tuntuvasti (kuva 1).
Elohopeaseuranta Suomessa
Ympäristöhallinto seuraa ahvenen elohopeapitoisuuksia järvissä, jotka kuuluvat vesienhoidon suunnittelun piiriin. Seurannan tavoitteena on vesien kemiallisen tilan luokittelu. Kullekin järvityypille on määritetty tiettyjen haitallisten aineiden – yhtenä ahvenen elohopeapitoisuus – ympäristönlaatunormi. Jos yhdenkin aineen ympäristönlaatunormi ylittyy, on järvi kemiallisen tilan luokassa ”hyvää huonompi”. Muussa tapauksessa se on luokassa ”hyvä”. Ahvenen elohopean ympäristönlaatunormi on järvityypistä riippuen 0,2-0,25 mg/kg 15-20 cm pituisissa kaloissa. Seurantaan pyritään saamaan kustakin järvestä vähintään 10 tämänkokoista ahventa.
Vesienhoidon suunnitteluun kuuluvista järvistä on toistaiseksi elohopean suhteen tutkittu vain pieni osa, ja muiden järvien kemiallisen tilan luokittelu on tehty asiantuntija-arvion perusteella. Tällöin on yleisten riippuvuuksien perusteella oletettu, että tietyissä järvityypeissä elohopean laatunormi ylittyy ja tietyissä alittuu. Koska yleisellä tasolla veden väri ja kalojen elohopeapitoisuus korreloivat positiivisesti keskenään, humusjärvissä ympäristönlaatunormin on oletettu automaattisesti ylittyvän. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että nämä yleiset riippuvuussuhteet ovat aivan liian heikkoja toimiakseen luokittelun apuna. Lisäksi saattaa esiintyä suuria alueellisia eroja. Esimerkiksi Uudellamaalla melko laajassa järvijoukossa veden värin ja ahvenen elohopeapitoisuuden välillä ei ollut minkäänlaista riippuvuutta (kuva 2) ja valtaosa pelkän asiantuntija-arvion perusteella luokitelluista järvistä oli päätynyt väärään luokkaan (Malinen & Marttila 2018). Lisäksi on havaittu, että hyvinkin suppealla alueella sijaitsevien järvien kalojen elohopeapitoisuus voi vaihdella todella paljon. Vedenlaatumuuttujien lisäksi kalojen elohopeapitoisuuksiin vaikuttavat monet vaikeasti mitattavat tekijät, kuten ravintoverkon rakenne ja kalaston tiheys. Näin ollen todellisille elohopean mittaustiedoille on suuri tarve.
Kuva 2. Veden väriluvun ja ahvenen elohopeapitoisuuden välinen riippuvuus Uudenmaan järvien aineistossa (Malinen & Marttila 2018).
Riittääkö kymmenen standardikokoista 15-20 cm ahventa?
Elohopea kerääntyy kalaan pääasiassa ravinnon kautta. Eri ravintokohteiden elohopeapitoisuudet vaihtelevat suuresti. Ahven on kaikkiruokainen kala, joka tyypillisesti siirtyy kalaravinnon käyttöön juuri 15-20 cm pituudessa. Käytännössä tässä kokoluokassa on usein ahvenia, jotka ovat syöneet pääravintokohteenaan joko eläinplanktonia, pohjaeläimiä tai kaloja. Tämä aiheuttaa niin suurta vaihtelua ahvenen elohopeapitoisuuksiin, että kymmenen ahvenen otoskoko on usein aivan liian pieni. Lisäksi joissakin järvissä juuri näitä 15-20 cm ahvenia on vähän, eikä niitä onnistuta saamaan kymmentä yksilöä. Käytännössä tällaisissa tapauksissa standardikokoisia pienempiä ja suurempia ahvenia ei ole yleensä hyödynnetty, jolloin aineisto on jäänyt suppeaksi. Tämä on tehnyt seurannasta varsin tehotonta. Koska kuitenkin tiedetään, että elohopeapitoisuus lisääntyy kalan koon kasvaessa, voitaisiin hyödyntää myös pienempiä ja suurempia ahvenia ja laskea regressiosuoran perusteella ahvenen keskimääräinen elohopeapitoisuus esimerkiksi 17,5 cm:n pituudessa (kuva 3). Tällöin pystyttäisiin hyödyntämään kaikenkokoiset kalat ja todennäköisesti monissa tapauksissa saatu tulos olisi luotettavampi kuin standardikokoisten elohopeapitoisuuksien keskiarvo.
Kuva 3. Hyvinkään Ridasjärven ahvenen pituuden ja elohopeapitoisuuden välinen riippuvuus. Havainnot on merkitty sinisillä ympyröillä ja sovitettu regressiosuora mustalla katkoviivalla. Lisäksi on esitetty 17,5 cm:n ahvenen keskimääräisen elohopeapitoisuuden arviointi sinisellä katkoviivalla. Ridasjärven näytteessä oli ainoastaan kaksi standardikokoista ahventa, mutta tätä pienempien ja suurempien kalojen avulla saatiin hyvä arvio kemiallisen tilan luokitteluun.
Suurempien kalojen hyödyntäminen toisi lisäarvoa seurannalle
Ympäristöhallinnon elohopeaseuranta on suunniteltu vesien kemiallisen tilan luokittelua varten. Usein tulee kuitenkin vastaan ranta-asukkaan esittämä kysymys: kuinka usein mökkijärveni kaloja voi syödä? Euroopan elintarvikeviranomainen on määrittänyt elohopealle enimmäissaantirajan (EFSA 2012). Jos kalojen elohopeapitoisuus tunnetaan, voidaan laskea, kuinka usein kaloja voidaan turvallisesti syödä. Mutta useimmiten kalastajat ovat kiinnostuneita huomattavasti suuremmista kaloista kuin standardikokoisista ahvenista. Jo pelkästään edellä kuvattu menetelmä, jossa hyödynnetään kaikenkokoisia ahvenia, toisi seurannalle huomattavaa lisäarvoa. Tällöin seuranta palvelisi vesien kemiallisen tilan luokittelun lisäksi myös kalansyönnin turvallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä ja terveysviranomaisia. Esimerkiksi Ridasjärven tapauksessa (kuva 3) elohopean ympäristönlaatunormi ei ylity, mutta suuria ahvenia (> 30 cm) voidaan kuitenkin syödä turvallisesti vain keskimäärin noin kerran viikossa.
Kaikkein korkeimmat elohopeapitoisuudet havaitaan tyypillisesti hauissa. Yleisenä kalastuskohteena se onkin tärkein laji arvioitaessa kalansyönnin turvallisuutta. Ahvenen elohopeapitoisuus kyllä korreloi hauen elohopeapitoisuuden kanssa suurissa aineistoissa, mutta tarkempi, järvikohtainen arviointi hauen elohopeapitoisuudelle on ahvenaineiston perusteella hyvin epävarmaa. Haukien saatavuus on usein heikompi kuin ahvenen, mutta toisaalta selvänä petokalana sen ravinnon elohopeapitoisuus ei vaihtele niin paljon kuin ahvenella. Tämän johdosta haukien elohopeapitoisuuden vaihtelu on vähäistä (kuva 4) ja tarvittava yksilömäärä pieni. Aikaisemmin Suomessa käytettiinkin seurantakalana juuri haukea. Sitten ympäristönlaatunormi määritettiin vain ahvenelle ja ympäristöhallinnon seurannassa keskityttiin siihen. Tällöin kuitenkin menetettiin kalastajien kannalta kaikkein kiinnostavin tieto – kalastuksen kohteena olevien kalojen elohopeapitoisuudet. Hauen palauttaminen seurantaan toisi paljon lisäarvoa. Kalansyöntinsä turvallisuudesta kiinnostuneiden ihmisten lisäksi tuloksia varmasti arvostaisivat niin kuntien terveysviranomaiset kuin valtakunnallisista kalankäyttösuosituksista vastaava Ruokavirasto.
Kuva 4. Espoon Ruuhijärven hauen pituuden ja elohopeapitoisuuden välinen riippuvuus. Ruuhijärvi on hyvä esimerkki järvestä, jossa haukiyksilöiden välinen elohopeapitoisuuden vaihtelu on vähäistä.
Järvikohtaisille elohopeatiedoille on tarvetta
Vesien kemiallisen tilan luokittelun lisäksi järvikohtaisia elohopeatietoja tarvitaan kalaa syövien ihmisten elohopeansaannin rajoittamiseen turvalliselle tasolle. Kala on yleisesti ottaen terveellistä ravintoa, mutta elohopean enimmäissaantisuositus ei saisi ylittyä. Järvikohtainen vaihtelu elohopeapitoisuuksissa on suurta. Vaikka riskijärvien kalojen syöntiä olisi hyvä rajoittaa, monien järvien kaloja voidaan syödä huoletta. Riskijärvien selvittäminen olisikin tärkeää. Toisaalta on tärkeää saada tietoa siitä, millä järvillä elohopeapitoisuudet ovat alhaisia, etteivät järvellä kalastavat turhaan välttele kalan syöntiä. Muuten voi käydä niin, että kalan sijasta syödäänkin esimerkiksi makkaraa, mikä johtaa varmasti terveyden kannalta heikompaan lopputulokseen!
Tommi Malinen, KVVY Tutkimus Oy
Lähteet
EFSA Panel on Contaminants in the Food Chain (CONTAM) 2012. Scientific opinion on the risk for public health related to the presence of mercury and methylmercury in food. EFSA Journal 10(12): 2985. 241 s.
Malinen, T. 2022. Hyvinkään järvien ahventen elohopeapitoisuus vuosina 2017-2021. Tutkimusraportti.
Helsingin yliopisto, Lammin Biologinen asema ja KVVY Tutkimus Oy. 10 s. + liite.
Malinen, T. & Marttila, J. 2018. Ahventen elohopeapitoisuus Uudenmaan järvillä 2016-2018. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Raportteja 53/2018. 24 s.