Vesistöjä hoidetaan liian usein ilman vesitekniikan rinnalla kulkevaa limnologian ja ekologian tietämystä.
Vesistöjen kunnostus on tullut ajankohtaiseksi, kun ihmiset ovat heränneet hoitamaan lähialueensa järviä, virtavesiä ja rannikon vesialueita. Vesistökunnostuksiin on viime aikoina myös ohjattu entistä enemmän EU:n, valtion, säätiöiden ja kiinteistöjen omistajien varoja, jolloin myös toteutukseen on saatu vauhtia. Vesistöjä siis hoidetaan niiden huonon kunnon vuoksi, mutta liian usein ilman vesitekniikan rinnalla kulkevaa limnologian ja ekologian tietämystä.
Tavallisesti vesistön tilaa pidetään huonona, jos se on muuttunut niin, ettei se enää sovellu virkistyskäyttöön, tai siinä on jotain esteettistä vikaa. Harvemmin syynä on luonnon oma lähtökohta. Vesistöjä halutaan muuttaa rakentamalla, mutta kaikkia hyödyttävää yleistä vesien kunnostusta ei ole olemassa. Kun elinympäristö muuttuu, aina jotkut hyötyvät ja jotkut kärsivät, riippumatta siitä onko kyseessä ihminen tai eliölaji. Pelkästään ihmisen tarpeet eivät saa olla pääasiallinen tai ainoa syy vesistön kunnostukseen. Tästä syystä laadukas ja paikkakohtainen suunnittelu on tärkeää ja siihen tulisi sisällyttää tarkastelua tavoitteista, niiden realistisuudesta, kustannustehokkuudesta ja tulevien toimenpiteiden merkityksestä luontoon.
Kokemus on osoittanut, että matalien rehevien seisovien vesien tilan muuttaminen on vaikeaa ja vaatii korkeaa ammattitaitoa, pitkäjännitteisyyttä ja erityisesti valuma-alueen kuormituksen vähentämistä. Tyypillisesti matalaa lahtea halutaan hoitaa, ja siihen lisätään avovesialuetta ruoppaamalla ja niittämällä vesikasvillisuutta. Tällöin avovesialuetta kyllä saadaan lisää, mutta odotusten vastaisesti vesi ei kierräkään, koska vedenpinta ja sen korkeus säilyy tasaisena. Iso työ menee lähes hukkaan, kun umpeenkasvukehitys alkaa nopeasti uudelleen heti toimenpiteiden jälkeen. Näin on käynyt esimerkiksi lähes kokonaan umpeenkasvaneella Haminan Kirkkojärvellä, jota kunnostettiin 15 vuotta sitten EU:n Life -hankkeessa.
Vesienhoitoon kannattaa suhtautua kriittisesti esimerkiksi silloin, kun lajistollisesti tai ekosysteemin toiminnan kannalta tärkeää vesikasvillisuutta poistetaan tai arvokkaita tulvaluhtia hävitetään ymmärtämättä niiden merkitystä lajien lisääntymispaikkoina. Joskus mutkaisia puroja suoristetaan ja uoman penkkoja nostetaan, jotta vesistön tulviminen vähenisi ja vesistön tila ”paranisi”, mutta silloin monimuotoisuus uhrataan, koska todellisuudessa vesistön lajimäärä on suurempi jos puroa ei suoristeta ja uomassa veden virtausnopeus säilyy vaihtelevana. Taimenen elinympäristöjä luomalla ja istutuksilla saatetaan hävittää kalojen saalistusta huonosti kestävä uhanalainen vesihyönteispopulaatio. Järvien vesistökunnostuksia ovat myös erilaiset sedimentteihin kohdistuvat laskeutukset. Näissä järven pohjaa lasketaan väliaikaisella kuivatuksella tai veden ravinnepitoisuutta vähennetään kemikaalilla. Tällaisia radikaaleja toimenpiteitä tulisi välttää tai käyttää korkeintaan vasta viimeisenä keinona, sillä käytännössä koko ekosysteemi häiriintyy ja suureksi osaksi tuhoutuu. Kemikaalilaskeutus saattaa alentaa veden pH:n, jolloin kaloja kuolee tai toisissa järvissä kalojen aineenvaihdunta häiriintyy, niin kuin kävi esimerkiksi Littoistenjärvellä.
Virkistyskäyttöarvot ovat usein ristiriidassa luonnon monimuotoisuuden suojelun kanssa. Kun vesistön tilaa muutetaan niin ihminen voi hyötyä mutta moni muu eliölaji kärsii. Lisäksi vesistörakentaminen on kallista. Näiden syiden takia myös ympäristöhallinnon tulisi käyttää nykyistä enemmän harkintaa, ettei käytettävissä olevia verraten vähäisiä vesiensuojelun tukivaroja osoiteta kokonaisuuden kannalta tehottomiin, jopa luonnon monimuotoisuuden kannalta haitallisiin vesistökunnostuksiin.
Esa Korkeamäki, toiminnanjohtaja, Kymijoen vesi ja ympäristö ry