Karjanlannan sisältämät ravinteet ja orgaaninen aines ovat arvokkaita kasvinviljelyn lannoitteita oikein käytettyinä, lisäksi lantaa voidaan hyödyntää biokaasutuotannossa. Kasvinviljely- ja kotieläintilojen epätasainen jakautuminen ja keskittyminen sekä valtakunnallisesti että paikallisesti ovat kuitenkin lisänneet lannan ympäristöriskejä.
Suomen nautavaltaisimpia alueita ovat Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa, joissa elää 43 % eläimistä ja sijaitsee 37 % nautaeläintiloista. Sika- ja siipikarjatilat ovat sijoittuneet lounaiseen ja läntiseen Suomeen. Sioista 75 % ja sikatiloista 69 % on Varsinais-Suomen, Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Eläinmäärältään merkittävimmät kunnat ovat Kiuruvesi ja Kuopio (naudat), Huittinen ja Loimaa (siat), Huittinen ja Seinäjoki (siipikarja).
Lantaa voi syntyä ylimäärin aina kotieläintilamittakaavasta kunta- tai vesistöaluetasolle asti. Paikkatietopohjaiset lantalaskelmat osoittavat, että lantaongelma voi olla hyvinkin paikallinen. Lannan ravinteita kertyy eniten läheisille peltolohkoille sellaisilla tiloilla, joilla on suurimmat eläintiheydet ja/tai peltoa vähän ja hajanaisesti eläinsuojien ympärillä, (Salmi ym. 2010). Tilamittakaavan lantaongelmia selittävät myös raakalannan suuret kuljetuskustannukset suhteessa lannan ravinteiden rahalliseen arvoon sekä lannan alhainen jalostusaste. Keskeiset ravinteet ovat typpi, fosfori ja kalium.
Kunta- ja vesistöaluetasolla lantaongelman syyt liittyvät kotieläintilojen keskittymiseen. Tiheimmin kotieläimiä on kunnissa, joissa lähellä on lihatalojen tuotantolaitoksia (muun muassa Forssa, Jyväskylä, Kauhajoki, Nurmo, Pietarsaari, Rauma ja Säkylä). Lantaongelman taustalla ovat lihatalojen fuusiot ja elintarviketuotannon keskittyminen suuriin tuotantolaitoksiin. Ongelmia selittävät osaltaan myös eläinsuojien ympäristölupaprosessiin liittyvät puutteet. Luvissa ei huomioida riittävästi vesistö- ja valuma-alueen lantataseita, joissa valuma-alue arvioitaisiin kokonaisuutena. Luvissa käytetään enimmäiseläinmäärää peltoalaa kohti suosituksena, vaikka sen tulisi olla ylin normiraja. Alueilla, joissa kuntakohtaiset maanäytteiden fosforiluvut ovat korkeita (luokat: hyvä, korkea ja arveluttavan korkea), eläinsuojien ympäristölupakäsittelyjen eläinmäärää peltoalaa kohti tulisi laskea alaspäin, jotta ympäristöriskejä voitaisiin välttää.
Eräänä merkittävänä yhteiskunnallisena syynä lantaongelman kehittymiseen voidaan pitää aikaisemmin valtio-omisteista Kemiran lannoitevalmistusta. Panoksia, normiohjausta ja poliittista tahtoa lannan käsittelyteknologioiden kehittämiseen, jalostamisasteen parantamiseen sekä levitysalan kasvattamiseen alkoi löytyä vasta 2000-luvun loppupuolella, kun suomalainen mineraalilannoitevalmistus siirtyi norjalaiseen omistukseen. Tarvetta lannan laajamittaiseen jalostamisasteen nostamiseen on ollut jo 1980-luvulta lähtien, siitä lähtien, kun päätös lannan talviaikaisesta levittämiskiellosta astui voimaan.
Arviointeja lannan ravinnemääristä eräissä kunnissa
Taulukossa 1 on esitelty kuntakohtaiset eläinmäärät ja ravinnemäärät peltohehtaaria kohti sekä hyvien, korkeiden ja arveluttavan korkeiden P-lukujen osuus maanäytteistä. Siitä on havaittavissa, että eräissä kunnissa eläinmäärät ja laskennalliset eläinyksiköt ovat erittäin korkeita. Myös lannan sisältämät ravinnemäärät ovat korkeita monin paikoin, esimerkiksi Vehmaalla, Uusikaarlepyyssä, Taivassalossa, Huittisissa, Lumparlandissa, Padasjoella, Kruunupyyssä, Ilmajoella, Kaustisilla ja Vöyrissä. Jos laskennoissa huomioidaan levitysalaksi vain ne pellot, joiden fosforipitoisuus kuuluu luokkiin huono-tyydyttävä, kasvavat lannan typpimäärät peltoalaa kohti 65,6 % ja fosforin määrä 64,3 %. Näin voidaan arvioida, että taulukossa 1 on kuntia, joissa lannan sisältämät ravinteet, erityisesti fosfori, riittäisivät tyydyttämään kasvien ravinnetarpeen. Yli oman kunnan viljelyn ravinnetarpeen ravinteita tuottaa Vehmaa, mahdollisesti myös Taivassalo, Huittinen ja Uusikaarlepyy.
Lannan taloudellinen kuljetusmatka
Edellä esitetyssä taulukossa 1 on havaittavissa, että lantaa tuotetaan joissakin kunnissa yli oman kasvinviljelytarpeen. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty lannan tilakohtaista prosessointia hyödyntämällä muun muassa separointia, linkousta ja biokaasutusta, jotta lannan levitysalaa voitaisiin kasvattaa. Mitä ravinnepitoisempaa lanta on, sitä kauemmas se voidaan kuljettaa. Alla olevassa luettelossa on esitetty lannan ravinnesisältöön nähden arvioita eri lantalajien taloudellisesta kuljetusmatkasta nykyisillä vuoden 2021 mineraalilannoitehinnoilla.
– naudan kuivalanta 18 km
– naudan lietelanta 11 km
– sian lietelanta 12 km
– siipikarjan kuivalanta >50 km
– separoitu lietelanta nestemäisine ja kuiva-ainejakeineen 13 km ja 21 km
– separoitu sianliete nestemäisine ja kuiva-ainejakeineen 15 km ja 18 km
Luettelosta on nähtävissä, että lannan separointi ei yksistään riitä ratkaisemaan eräiden kuntien tai vesistöalueiden lantaongelmaa, koska taloudellinen kuljetusmatka ei merkittävästi kasva käsittelemättömään lantaa nähden. Separointi ei toimi yleisratkaisuna vaan vaatii muita toimenpiteitä. Lannan biokaasutus, jossa lannasta tuotetaan energiaa, ravinteita ja orgaanista maanparannusainetta lienee toimivin vaihtoehto lantaongelman ratkaisuun. Lannan käsittelytukea maksettaisiin vain sellaisille teknologioille, jossa hyödynnetään lannan kaikki jakeet. Tällöin energia- ja orgaanisen aineksen rahallista arvonlisää voisi käyttää kompensaationa lannan kuljetuskustannuksien kattamiseen lantaongelma-kunnista muualle.
Alueellinen lantatase ja lannoitustarve
Kun tarkastellaan kuntatason sijasta eläinsuojia- ja tiloja, lantaongelma muuttuu huomattavasti monimutkaisemmaksi. Kuvassa 1 on esitetty teoreettinen, mutta aito tilanne Vehmaalta. Tilalla A kasvatetaan lihasikoja, tilalla B on kanamunantuotantoa, ja näiden tilojen eläinmäärä vastaa suositusta eläinmäärästä peltoalaa kohti. Tila C on kasvinviljelytila, joka toimii lannan vastaanottajana. Tiloilla viljellään viljoja, öljy- ja palkokasveja, perunaa sekä sokerijuurikasta, viljelyalaa on noin 360 ha. Suurin osa pelloista kuuluu viljavuusfosforiluokkiin hyvä-arveluttavan korkea (tuloslaari: 2006-2010, 2011-2015). Satomäärinä on käytetty vuosien 2017, 2019 ja 2020 Varsinais-Suomen keskisatoja.
Eläintilat tuottavat noin 33 700 kg typpeä ja 8 033 kg fosforia vuodessa. Kolmen tilan lannoitetarve, kun huomioidaan viljelykierto, satomäärät, ympäristökorvausjärjestelmän lannoiterajat satotasokorjauksineen, lantapoikkeuksineen ja viljavuusfosforiluvut ovat 22 840 kg typpeä ja 3300 kg fosforia vuodessa. Alueella syntyy typpiylijäämää 10 900 kg ja fosforiylijäämää 4 700 kg vuodessa.
Koska lannan fosfori-typpisuhde ei ole kasvien ravinnetarpeen nähden optimaalinen, seuraa siitä usein ravinteiden ylijäämää.
Korkeiden ja arveluttavan korkeiden fosforiluvun omaavien peltojen suuri määrä tilalla/alueella johtaa siihen, että lantaa ei voida käyttää typpilannoituslähteenä vaan pellon lannoitusta joudutaan täydentämään mineraalilannoituksella. Lannan separoinnilla tilannetta ei voida kokonaan ratkaista.
Kuvissa 2-3 on esitetty esimerkkitilojen ravinnetaseet typelle ja fosforille, kun huomioidaan viljelykierto, lannoitusrajat ja satomäärät. Kuvasta on havaittavissa, että typpilannoitus on tarvetta suurempaa, vaikka laskennoissa on lannoituksen ohjeistusta noudatettu.
Fosforitaseet ovat sen sijaan negatiiviset, sillä alueella on peltolohkoja, joita ei saa fosforilla lannoittaa tai lannoitusmäärä on hyvin vähäinen. On hyvä muistaa, että ravinnetase ei suoraan kerro huuhtoutuvan ravinteiden määrää, vaan se on taloudellinen työkalu, jolla voi arvioida ympäristöriskiä.
Johtopäätökset
Lantaongelman alueellinen ratkaiseminen vaatii eritasoisia toimenpiteitä ja ohjauskeinoja. Alla on luettelo tarvittavista toimenpiteistä:
– Eläinsuojien ympäristöluvituksessa tulee huomioida alueelliset lantataseet muun muassa vesistöalue- ja kuntatasolla.
– Suositus eläinmäärästä peltoalaa kohti tulee muuttaa normiksi, ja taulukossa 1. esitettyjen kuntien osalta lukumääriä tulee laskea nykyisestä.
– Euroopan yhteisen maatalouspolitiikan kansallisessa CAP-ohjelmassa tukia tulee ohjata lannan kestävään käyttöön, kuljetustukeen, lannan käsittelyn investointeihin yksittäisille eläintiloille tai tilojen yhteisiin investointeihin, joissa huomioidaan lannan ravinteet, energia ja orgaaninen aines kokonaistaloudellisesti. Huomiota tulee kiinnittää niihin alueisiin, joissa on lannan ylijäämää.
-Kotieläintiloille maksettava korkeampi hehtaarituki ja eläintukipalkkiot tulee muuttaa niin, että ne tukevat paremmin kestävää lannan käyttöä ja että optimaalinen eläinmäärä eläinyksikkönä ei ylitä millään tilalla 1,5 ey/ha.
Pasi Salmi, projektityöntekijä, Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry
Kirjallisuusluettelo:
Salmi, P. ym. 2010. Karjanlannan typpi- ja fosforimäärät sekä niiden jakautuminen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. TEHO-hankeen julkaisuja 4/2010.