SVKSY:n toiminta-alueen vesistöt

SKVSY:n toiminta-alueen vesistöt sijoittuvat 11:lle valuma-alueelle. Valuma-alueella tarkoitetaan vedenjakajan rajaamaa kokonaisuutta, jolta joki tai puro kerää kaiken sateen kautta tulleen vetensä, joka ei ole haihtunut alueelta. Voit tutustua vesistötietoihin valuma-aluekohtaisesti ylävalikon sekä seuraavien linkkien kautta.

  1. Rautalammin reitin valuma-alue, jonka purkupiste on Siikakoski Konnevedellä.
  2. Iisalmen reitin valuma-alue, jonka purkupiste on Viannankoski Maaningalla.
  3. Nilsiän reitin valuma-alue, jonka purkupisteet ovat Ruskeavirta ja Kortesalmi Kuopiossa.
  4. Juojärven reitin valuma-alue, jonka purkupiste on Palokin voimalaitos Heinävedellä.
  5. Haukiveden-Kallaveden alue, jonka purkupisteet ovat Laitaatsalmi, Haapasalmi ja Kyrönsalmi Savonlinnassa.
  6. Pielisen reitin valuma-alue, jonka purkupiste on Laiskanvirta Uimaharjussa.
  7. Koitajoen valuma-alue, jonka purkupiste on Retujärven Syväsalmi (Pamilon voimalaitoksen kautta) sekä vähäisessä määrin Ala-Koitajoki.
  8. Höytiäisen valuma-alue, jonka purkupiste on Höytiäisen kanava.
  9. Oriveden-Pyhäselän alue, jonka purkupisteet ovat Pukkivirta, Vuokalanvirta ja Orivirta Savonrannassa. 
  10. Jänisjoen vesistöalue, jonka purkupiste Suomen puolella on Jänisjoki Värtsilässä. Venäjän puolella joki virtaa Jänisjärven kautta Laatokkaan.
  11. Kiteenjoen-Tohmajoen vesistöalue, jonka purkupisteet Suomen puolella ovat Rämeenjärvi (Tohmajoki) ja Kangasjärvi (Kiteenjoki). Joet yhtyvät toisiinsa Venäjällä Sortavalan pohjoispuolella hieman ennen virtaamistaan Laatokkaan.

 

Esimerkkejä pintavesistä tehtävistä mittauksista:

Veden kokonaisfosforipitoisuutta käytetään veden rehevyyden arviointiin. Fosforin määrä on tyypillisesti planktonlevien kasvua rajoittava tekijä.

Veden kokonaistyppipitoisuus kuvaa fosforin ohella veden rehevyystasoa. Humuspitoisten vesien typpipitoisuus on luonnostaan kirkkaita vesiä korkeampi.

A-klorofyllipitoisuus ilmaisee lehtivihreällisten planktonlevien määrää vedessä. Myös sitä käytetään järven rehevyystason arviointiin.

Riittävä happipitoisuus on vesieliöille elintärkeää. Hapen liukoisuus veteen riippuu veden lämpötilasta; kylmään veteen pystyy myös sitoutumaan enemmän happea kuin lämpimään veteen. Syvänteiden heikko happitilanne voi aiheuttaa järvissä sisäistä ravinnekuormitusta.

Kemiallinen hapenkulutus (COD) kuvastaa vedessä olevien eloperäisten yhdisteiden kemiallisten hajoamisreaktioiden aiheuttaman hapenkulutuksen määrää.

Veden väriluku kuvastaa veden ruskeutta eli Suomessa käytännössä humusleimaa.

pH-arvo kuvastaa veden happamuutta. Vesieliöstö Suomessa on sopeutunut elämään keskimäärin pH-alueella 6,0–8,0. Happamien sulfaatti- ja turvemaiden jokivesissä voi kevät- ja syystulvien aikaan esiintyä vesiluonnon kannalta haitallisen alhaisia pH-arvoja.

Sähkönjohtavuus mittaa vedessä olevien liuenneiden suolojen määrää, joiden määrää jätevedet lisäävät.

Tutustu aiheeseen tarkemmin vesistötulosten tulkintaa käsittelevän opasvihkosen avulla. 

Savo-Karjalan alueen päävesistöjen vedenlaadusta on saatavilla tietoja 1960-luvulta alkaen. Paikoitellen suuri osa vesistöihin liittyvistä havainnoista on peräisin toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailuista. ELY-keskukset ja kunnat toteuttavat vesistöseurantaa etenkin niillä alueilla, joilla ei ole toiminnanharjoittajien kustantamia velvoitetarkkailuja käynnissä. Voit tutustua aihepiiriin tarkemmin Pohjois-Savon ELY-keskuksen osalta tästä ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osalta tästä.

Tuorein arvio jokien, järvien ja rannikkovesien ekologisesta tilasta julkaistiin 27.8.2019. Arvio on tehty vuosina 2012–2017 kerättyjen aineistojen pohjalta. Vesistöjen ekologisen tilan luokitus tehdään kuuden vuoden välein, joten seuraavan kerran luokituksia päivitetään vuonna 2025. Tavoitteena on, että kaikkien vesien ekologinen tila olisi vähintään hyvä. Ekologisen tilan lisäksi ihmisille merkityksellinen asia on monesti myös vesistön käyttökelpoisuus, johon vaikuttavat mm. veden rehevyys, humuksen määrä sekä hygieeninen laatu.

Pintavesien tyypittely ja ekologisen tilan luokittelu

Suomen pintavedet on jaettu ominaispiirteidensä perusteella eri tyypeiksi. Tyypittelyssä käytettäviä tekijöitä ovat muun muassa valuma-alueen maaperä sekä vesistön koko, syvyys ja viipymä. Erilaisia järvityyppejä on Suomessa 13 ja jokityyppejä 11.

Pintavesien jakaminen erilaisiin tyyppeihin luo perustan niiden ekologisen tilan luokittelulle. Luokiteltavan vesimuodostuman tilaa verrataan vertailuoloihin eli ihmistoiminnan vaikutuspiirin ulkopuolella olevaan vastaavan tyypin vesimuodostumaan. Mitä vähäisempi vaikutus ihmistoiminnalla on vesimuodostumaan, sitä parempi on sen ekologisen tilan luokitus. Vesimuodostuma voi olla erinomaisessa, hyvässä, tyydyttävässä, välttävässä tai huonossa ekologisessa tilassa. Luokittelussa tarkastellaan biologisia laatutekijöitä (kasviplankton, piilevät, vesikasvit, pohjaeläimet, kalat), mutta myös veden fysikaalis-kemialliset laatutekijät sekä hydromorfologiset tekijät otetaan huomioon. Tutustu ympäristöhallinnon verkkosivuilta tarkemmin pintavesien tyypittelyyn ja luokitteluun.