Ihmisten säännöstelemässä maailmassa on oltava tilaa myös luontaisille ilmiöille. Myös vesiensuojelullisesti on palattava perusasioiden ääreen – on tarkasteltava ilmiöiden syitä ja aiheuttajia eikä vain hoidettava oireita.

Voimakkaat tulvat ovat merkittäviä luonnonkatastrofeja, joilla on lukuisia haittavaikutuksia. Tulva on kuitenkin luontainen vesistö- ja sääolosuhteista riippuva ilmiö, joka tuo myös monia hyötyjä; tulvat täydentävät pohjavesivarantoja ylläpitävät kosteikkoja, lisäävät kalatuotantoa, tarjoavat elinympäristöjä villieläimille, luovat tulvatasankoja ja täydentävät maaperän ravinteisuutta *. Ei siis ole myöskään sattumaa, että maailman hedelmällisimmät viljelymaat ovat muodostuneet jokien tulva-alueille, kuten esimerkiksi Niilin laaksoon Egyptissä. Tulva-alueiden laajuudet, niiden esiintyminen ja tulvien vaikutukset riippuvat paitsi maaston muodoista ja vuotuisesta vesitilanteesta, myös ennen kaikkea alueen maankäytöstä. Suomessa tulvia aiheutuu keväisin lumien sulamisvesistä ja jääpadoista, muina aikoina muun muassa runsaista sateista.

Tulvia torjuttu vesistöjen ja monimuotoisuuden kustannuksella

Soiden, metsien ja järvien tehtävänä on ollut tasata virtaamia ja varastoida vettä sadekausina sekä lumen sulamisvesien aikana, jotta pohjavesivarastot täyttyvät ja vettä riittää luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi myös kuivina kausina. Säännöllisesti esiintyvät tulvaolosuhteet ovat omalta osaltaan muokanneet ympäristöä ja pitäneet yllä luontaisia ja toimivia ekosysteemejä. Myös monet eliölajit ovat riippuvaisia säännöllisistä tulvista. Laajamittainen ja tehostunut maanmuokkaus ja yhä laajempien alueiden ottaminen maa- ja metsätalouden käyttöön sekä asuinalueiksi on voimistanut tulvia ja niiden aiheuttamia taloudellisia haittoja. Tulvien torjuminen tehdään monesti vesistöjen sekä luonnon monimuotoisuuden kustannuksella. Lisäksi niin sanotuilla tulvasuojelutoimilla monesti äärevöitetään entisestään yli- ja alivirtaamakausien eroja, joihin myös ilmastonmuutos tuo omat haasteensa. Jo nyt ollaan monin paikoin jatkuvassa ongelmien kierteessä, kun vesistöjen valuma-alueilta puuttuvat vettä pidättävät ja varastoivat alueet.

Soita ja metsäalueita on tehokkaasti ojitettu, jotta maa- ja metsätaloudelle on saatu enemmän tuottavaa pinta-alaa. Lisäksi iso osa järvistämme on säännösteltyjä ja niiden vedenpintaa on laskettu, jotta järvien ympärille on saatu enemmän viljelyalaa. Taajamien ja teiden rakentaminen on omalta osaltaan vähentänyt vettä pidättävää maa-alaa ja veden nopea poisjohtaminen taloudellisten haittojen vähentämiseksi on ollut ensisijainen toimenpide. Ylivirtaamakausien haittojen ehkäiseminen etupäässä valuma-alueiden ojitus- ja perkaustoimilla on jatkuvan kustannustehottoman kierteen ylläpitämistä sen sijaan, että etsittäisiin kestävämpiä ratkaisuita järkevällä valuma-alueiden maankäytön suunnittelulla.

Varsinkin monet kasvi- ja eliölajit ovat riippuvaisia tulvista. Luontaiset tulvaniityt, kosteikot ja suot pitävät yllä vaihtelevaa ja monimuotoista ympäristöä monine uhanalaisine kasvi- ja eläinlajeineen. Vesistöissä elävien lajien lisääntyminen edellyttää usein vesistön tulvimista. Elinympäristöjen määrä vähenee jyrkästi juuri rannan ja veden välisen rajapinnan kutistuessa ja keinotekoinen tulvien torjuminen on omalta osaltaan lisännyt uhanalaisten lajien määrää juuri sopivien elinympäristöjen vähentyessä. Säännösteltyjen vesistöjen ja erityisesti virtavesien osalta on alettu nimellisesti jättää sinne tänne pieniä koskemattomia alueita ja tehty keinotekoisia pienelinympäristöjä. Nämä alueet ovat kuitenkin kuin pieniä eriytyneitä saarekkeita keskellä laajoja aavikoita eliölajien vaatiessa yhtenäisiä elinympäristöjä, ekologisia käytäviä ja elinympäristöjen vaihettumisvyöhykkeitä. Lisäksi vesiluonnon monimuotoisuuden osalta kiinnitetään liian vähän huomiota lähialueiden maanpäällisiin elinympäristöihin, varsinkin jos tarkastellaan semiakvaattista hyönteislajistoa.

Ihmistoiminta itsessään lisää sääolosuhteiden haittoja

Ilmastonmuutoksen myötä säiden äärevöityminen kuivien kausien ja rankkasateiden vuorotellessa lisääntyy, mikä oli hyvin havaittavissa menneenä kesänä. Ojitetut ja rakennetut valuma-alueet eivät tasaa luonnontilaisten alueiden tapaan virtaamia, vaan sadekausina lisääntyvää vesimäärää johdetaan pois mahdollisimman nopeasti. Kuivana aikana taas näillä alueilla ei ole vesivarastoja, jotka säilyttäisivät erityisesti suoalueilta tai pohjavesilähteistä alkunsa saavia pienvesistöjä. Ihmistoiminta itsessään siis lisää sääolosuhteiden aiheuttamia haittoja ja niiden voimakkuutta, eivätkä mitkään ojaverkostot riitä enää nykyisellään ylivirtaamakausina vesien poisjohtamiseen.

Vesien pidättämisen puuttuminen valuma-alueilta ja vesien säännöstelytoimet ovat nykyisellään yksi keskeisistä vesien hyvään ekologiseen tilaan pääsemistä rajoittavista tekijöistä. Globaalisti virtavesien säännöstelyä, kanavointia ja tulvien ehkäisyä pidetään jopa yhtenä tärkeimmistä vesistöjä koskevista ekologisista ongelmista **. Luontokato ja elinympäristöjen häviäminen uhkaavat kaikkialla maapallolla. Siksi onkin jatkossa huolehdittava, että ihmisten säännöstelemässä maailmassa on tilaa myös luontaisille ilmiöille. Myös vesiensuojelullisesti on palattava perusasioiden ääreen – on tarkasteltava ilmiöiden syitä ja aiheuttajia eikä vain hoidettava oireita.

 

Juha Niemi, toiminnanjohtaja, Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry

 

Lähteet:

* Poff, NL. 2002. Ecological responses to altered flow regimes: a literature review to inform the science and management of environmental flows. Freshw. Biol. 55: 194-205.
** A Practitioner’s Guide to Freshwater Biodiversity Conservation. 2005. Edited by Nicole Silk and Kristine Ciruna.

Ratamestarinkatu 7 b 3. krs
00520 Helsinki

liitto(at)vesiensuojelu.fi