Maanviljelijöiden ja vesiensuojelijoiden yhteinen tavoite on säilyttää maa-aines ja ravinteet pelloilla ja estää niiden huuhtoutuminen vesistöihin. Tavoitteen saavuttamiseksi maan rakenteen ja vesien hallinnan tulee olla kunnossa. Lisäksi ilmastonmuutokseen varautumiseen ja sopeutumiseen tarvitaan myös uusia keinoja.

 

Ilmastonmuutos on näyttänyt tapansa kahden viime vuoden aikana. Talvikausi 2019-2020 oli leuto ja sateinen, minkä seurauksena pelloilta huuhtoutui vesistöihin runsaasti maa-ainesta ja ravinteita. Kesä 2021 puolestaan oli ennätyksellisen kuuma ja kuiva ja sadot jäivät monin paikoin olemattomiksi. Pienten satojen vuoksi pelloilta saatiin talteen vain osa sinne keväällä lisätyistä ravinteista, mikä kasvattaa ravinteiden huuhtoutumisriskiä tämän syksyn aikana. Suomessa tuleekin varautua ja sopeutua ilmastonmuutoksen aiheuttamiin riskeihin aiempaa paremmin, jotta pellot pysyvät tuottavina ja ravinnekuormitusta vesistöihin pystytään vähentämään.

 

Paluu perusasioihin

Maanviljely on kehittynyt vuosikymmenten aikana, mutta kaikki muutokset eivät ole olleet hyväksi maaperälle. Siinä missä viljelijä ennen kynti peltonsa hevosauralla ja tunsi tarkkaan pienet peltotilkkunsa, suuntaus on viime vuosina ollut kohti suurempia tiloja ja tehokkuutta. Vanhojen viljelijöiden lopettaessa, jäljelle jääneillä on yhä suurempia peltoaloja viljeltävänään. Vaihtelevat säät tuovat haasteita: viljelijä ei välttämättä ehdi optimisääoloissa kaikille peltolohkoille, vaan osa pelloista pitää ehkä muokata liian märkänä tai kuivana. Märällä maalla ajaminen painavilla koneilla tiivistää maata ja maan rakenne voi vaurioitua vuosiksi. Oman lisänsä tuovat vuokrapellot, joiden kunnostamiseen ei lyhyiden vuokrasopimusten vuoksi välttämättä ole taloudellisia kannustimia. Salaojat voivat olla huonossa kunnossa ja vesi seisoo pellolla. Huonorakenteisilta, kalkitsemattomilta ja veden vaivaamilta pelloilta tapahtuvat myös suurimmat ravinnehuuhtoumat vesistöihin. Suomessa maataloustukia tulisikin ohjata aiempaa enemmän peltojen kasvukunnon parantamiseen ja kohdistaa toimet entistä tarkemmin ongelmalohkoille. Täysin kannattamattomat lohkot kannattaisi jättää pois viljelystä kokonaan ja panostaa hyviin ja kohtuullisin kuluin parannettaviin peltolohkoihin. Tästä hyötyisivät sekä maanviljelijät että vesistöt.

 

Tärkeä orgaaninen aines

Orgaanisen aineksen määrä pelloilla on vähentynyt hitaasti vuosikymmenten mittaan muokkauksen ja yksipuolisen viljelyn seurauksena. Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja peltojen kasvukunnon parantamisessa orgaaninen aines on kuitenkin avainasemassa. Se lisää maan vedenpidätyskykyä ja tasaa valuntaa, mistä on hyötyä niin kuivina kesinä kuin märkinä syksyinäkin. Nurmien, syväjuuristen kasvien ja kerääjäkasvien viljely parantaa maan rakennetta ja tuo orgaanista ainesta maaperään. Monipuoliseen viljelykiertoon tarvitaankin aiempaa enemmän kannustimia, jotta se yleistyisi viljavaltaisilla alueilla. Myös lietelannan prosessointia tulee kehittää nopeasti siten, että kotieläinvaltaisilta alueilta lantaa olisi taloudellisesti mahdollista kuljettaa kauemmas. Tällä tavoin lannasta hyötyisivät laajemmat alueet ja tiheiden kotieläinalueiden fosforikuormitusriski laskisi olennaisesti. Ylipäätään orgaanisen aineksen ja kierrätysravinteiden merkitys tulisi tehdä aiempaa paremmin näkyväksi ja luoda kannustimia niiden käytön lisäämiselle.

Tulevaisuudessa hiiltä pitää saada sitoutumaan metsiin sekä maaperään tehokkaammin ja aineksia tulee kierrättää siten, että mahdollisimman vähän orgaanista ainesta ohjattaisiin polttoon. Metsäteollisuuden sivuvirtoina syntyvää kuitua onkin alettu enenevissä määrin hyödyntämään maatalouden tarpeisiin. Suomen sellu- ja paperiteollisuudessa syntyy vuosittain 420 000 kuiva-ainetonnia orgaanisia sivutuotteita, joita voidaan hyödyntää peltoviljelyssä kompostoinnin ja kalkkistabiloinnin jälkeen. Levitysmäärän ollessa 20–40 tuoretonnia/ha, kuitua riittää levitettäväksi vuosittain noin 30 000–60 000 hehtaarille. Vuonna 2020 erilaisia kuitutuotteita (kompostoitu ravinnekuitu, kalkkistabiloitu kuitu ja nollakuitu) levitettiin noin 1 400 hehtaarille ja kiinnostus kuituja kohtaan on kasvamassa.

Kuidun hyödyt maaperälle tulevat orgaanisen aineksen lisäyksen kautta. Nopeasti hajoava aines on lierojen ja mikrobien ruokaa. Kuituja hajottaessaan ne erittävät liima-aineita, jotka sitovat maapartikkeleita yhteen muodostaen kestäviä muruja. Hitaasti hajoava aines taas muodostaa organo-mineraalisia yhdisteitä. Levitysmäärä 40 t/ha vastaa noin 6–7 t hiiltä/ha ja kuidut lisäävät maan orgaanisen aineksen määrää ainakin joksikin aikaa. Pidempiaikainen vaikutus maan hiileen vaatii vielä lisätutkimuksia.

 

Kuitu vähensi eroosiota ja fosforikuormitusta

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen Rakennekalkki ja kuitu maatalouden vesiensuojelukeinoina -hankkeessa (2019-2020) tutkittiin syksyllä 2018 pellolle levitetyn kalkkistabiloidun kuidun vaikutuksia salaojahuuhtoumiin. Salaojavesien laatua seurattiin jatkuvatoimisilla vedenlaatuantureilla kahden kuukauden jaksoissa keväisin ja syksyisin. Mittausten perusteella pellolle vuonna 2018 levitetty kalkkistabiloitu ravinnekuitu vähensi salaojaveden kiintoaines- ja kokonaisfosforipitoisuutta sekä -kuormitusta. Saatiin viitteitä myös siitä, että kuitu vähensi salaojaveden liukoisen orgaanisen hiilen pitoisuutta korkeiden virtaamien aikana. Oletuksena on, että peltomaahan muokattu kuitu paransi maamurujen kestävyyttä, jolloin savihiukkasia ja niihin sitoutunutta fosforia irtosi vähemmän salaojaveden mukaan. Kuitu vähensi kiintoaineen (kuvat 1a-1d) ja fosforin pitoisuutta valumavesissä eniten suurimpien valuntapiikkien aikana. Hankkeen perusteella kalkkistabiloidun kuidun kiintoaine- ja fosforikuormitusta vähentävä vaikutus kestää vähintään kaksi vuotta ja kuidun lisäystä pelloille voidaan suositella vesiensuojelullisista näkökohdista.

Kuitututkimus saa jatkoa vuosina 2021-2022 VHVSY:n Kipsi ja ravinnekuitu maatalouden vesiensuojelukeinoina -hankkeessa. Kuitua tutkitaan myös VHVSY:n ja Luonnonvarakeskuksen yhteisessä KUITU-hankkeessa Jokioisten koekentillä ja Tuusulanjärven valuma-alueella. Tavoitteena on saada lisätietoa kuidun pitkäaikaisvaikutuksista niin peltomaan mikrobiologiaan, orgaanisen hiilen sitoutumiseen kuin vesistövaikutuksiin. Kuidut ovat hyvä esimerkki toimenpiteestä, josta hyötyvät sekä viljelijä että vesistöt. Kuitujen avulla ei kuitenkaan voida vähentää hajakuormitusta pysyvästi, vaan muutoksen tulee ulottua laajemmin peltomaan rakenteen, kasvukunnon sekä peltojen vesienhallinnan parantamiseen.

 

Paula Luodeslampi, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry

Ratamestarinkatu 7 b 3. krs
00520 Helsinki

liitto(at)vesiensuojelu.fi